9.6.11

Kuoppia etsimässä


Viikko mennä hurahti Ilman minkäänlaisia ajatuksia aiheesta.
Käväisen työpäivän ilokseni ruokatunnilla paikallisessa musiikkikirjastossa.
Palautin BuenaVistaSocialClub  dvd:n haikein mielin, kahden viikon laina kuukausia myöhässä.Maksoin sakot saadakseni lainausoikeuteni takaisin. Olen viimeisien vuosien aikana oppinut tavan kuunnella musiikkia kuulokkeilla työn ohessa. On mukavaa istua toimistolla kaikkien nähden ja silti olla aivan muualla omassa kuopassa muilta piilossa.
Alkuaikoina valikoin levyt, nykyisin nappaan pinon sieltä täältä, musiikilliset sudenkuopat saattavat vain piristää.
Kirjastolle tullessa huomasin Valtakadun muuttuneen markkinakaduksi. Ihmisvilinä ja torimeininki imivät mukaansa. Palaan töihin myöhemmin, tori on täynnä mitä herkullisimmin tuoksuvia houkutuksia. Muikkuja valkokastikkeessa Pepsin kera, outo yhdistelmä mutta maistui hyvältä. Sulauduin torikahvion pöytään nautiskelemaan päivän kuumuudesta. Yksin ollessa kuulin paljon sanoja, ei valiteta kuumuudesta, talvella on kuitenkin toisin. Ihmiset puhuivat vilkkaasti keskenään hymyssä suin. Toritelttojen varjoissa kaupustelijat olivat ihmeen hiljaisia, ei kuulunut huuteluja kaupankäyntiin. Kuumuusko sen teki kun kauppa ei käy. Mietin ajatusta kuopan kaivamisesta kuumalla säällä.Se ei oikein tuntunut hyvältä. Katselen vilinän vähäpukeisia naisia, heidän kutkuttavasti liikkuvia pintoja. Kuopan reunalla soitan rakkaalleni. Hänellä on vaikea päivä tyttäreni kanssa. Tyttö on lähdössä huomenna interrailaamaan, kaikki vielä pakkaamatta, neuvoa ja ohjeita kysellään mutta ei niitä oteta vastaan. Passipussia ei löydy mistään. Näen edessäni maailmankaupan toriteltan, siellä roikkuu peilikirjailtuja pusseja, lupaan tuoda parikin tullessani.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa, ei anna rauhaa, ei edes kotona. Illalla menen kuumuuden ajamana suihkuun. Katselen veden juoksua vatsan yli, tuo saisi kernaasti olla kuoppa. Vedän henkeä, vain tasaista. Kauanko menee hiilihydraatittomalla vatsan saamiseksi edes pienen pieneksi kuopaksi.Peilistä edestäpäin katsoessa sitä ei huomaa mutta se sivukuva. Maailma on niin täynnä kaikenmaailman nautintoja, kuka ne kaikki kuopat kiertää jaksaa.
Nukkumaan mennessäni huomaan lattialla, sängyn päädyssä, pienen kirjapinon. Olin jo melkein unohtanut, sain rakkailtani lahjaksi runokirjoja. Olin iloissani, virinnyt kiinnostukseni on siis noteerattu mutta toisaalta olin hieman pettynyt, eivät olleet juuri niitä tiettyjä joita olisin halunnut. Luin iltalukemiseksi yhden. Sen jossa nainen ihmetteli, jos niin hyvä ja kuuliainen, vastuunsa tunteva ja vastuunsa kantava ihminen, kunnon mies, jättäisi hänet. Nainen ei ihmettelisi sitä, jos mies jättäisi hänet, hänhän on kunnon mies. Tähän kuoppaan nukahdin.

2 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Runokirjathan ilahduttavat aina! =D

John kirjoitti...

Hei Una,
Riippuu kirjoittajan tyylistä, runoista ja aiheista. Ne saamani kirjat eivät valitettavasti olleet sinun runokirjojasi :(
Kiitti kommentista.

ps.
...vielä hankkimatta ne sun kaks, mut mä oon tällanen, liian hyvää voin odottaa vaikka kuinka kauan, eräänlainen nautinto sekin :)