30.11.09

Jokerikortiksi erikoisen punainen

Tähän minä nyt, melkein tervehtyneenä, kerkeän mainiosti mukaan.
Runotorstain  ja Valokuvatorstain 150. haaste:
"Jotta en unohtaisi"



Jotta en unohtaisi
viikoittaista
hyväntekeväisyyttäni
kunnes
onni
potkaisee
John


Alla oleva biisi jotta en unohtaisi olennaista :)


28.11.09

Vähemmän mukava sivuoire

Runotorstain 149. sanana oli Räiskyvä.

Kesken kuuman unen
haistan muikean maun.
Silmänräpsyn herätys
vatsanpohjan lähtölaukaus
kilpajuoksun aikaansai.
Alkumatkalla tyhjää
vessaa toivoin.
Puolivälissä tiesin jo sen,
häviäisin ja
loppumatkan ajatus sumeana,
pinnistellen,
huulet tiukasti puristettuna,
posket pullollaan
kunnes maalissa
lavuaarin yllä
koin sen
pandeemisen pärskäyksen.
Sitä räiskyi nenästä,
se tunkeutui silmiin
ehkä korviinkin.
Onneksi 
vuolain osa tulvi suusta.
Ihmeen hyvän
tuoksuista,
hieman lämmintä,
pehmeän
ällöä
oksennettavaa
on valion
vanilijajoqurtti.
John


Muistilapussani oli merkintä että "Pärskäys"
 


Kiinalainen juttu

"Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta."
           (Kiinalainen sananlasku)
 Tää oli torstain 148. haaste. Ihan kiva, mie tykkäsin tästä aiheesta kovastikkin.

Elokuvateatterin hämärässä
havaitsen 
mielenkiintoisia tapahtumia
lopputekstien rullatessa kankaalla.

Edelläoleva
vei
juhlapöydän viimeisen
kakunpalasen;
aiemmin en huomannutkaan,
pöytä oli täynnä
herkullisen näköisiä
pikkuleipiä.

Pomon ollessa 
sairaslomalla
huomasin
muitakin pomoja
olevan olemassa.

Rakkaani kanssa palasimme
kotiin,
varastetulta kahdenkesken
keikaltamme,
huomasimme olleemme 
poissa kotoa
ja vain hetken.

On tämäkin kirjoitus,
kun kuningasajatus puuttuu,
saavat muut
kilpailla keskenään.

John

 

Täällä maa

...missä lie KUU
eli menneen torstain 147 haaste.
HERKKU MIELESSÄ
MAKU KIELESSÄ
AJATUS HIERTÄÄ
MAATAKO SE KIERTÄÄ
ÖISIN UNISSA
PÄIVIINKIN PAISTAA
SARASTE AAMUN
KIIREEN TUO
JOS NÄHDÄ MIELII
KAIHOISASTI HAAVEILLEN
VARPAILLE KURKOTELLEN
TAIVAITA TÄHYILLEN
JUOKSEMALLAKO TAVOITTAISIN
SYDÄNÄÄNTÄNI KUUNNELLEN
TURHAAN JA TURHAAN
AJATTELEE SE VAIN MUUTA
EIKÄ HUOMAA
PIENTÄ HERKKUSUUTA
JOKA HALAJA EI MUUTA
KUIN TUOTA
JUUSTOPALAA
SUURTA
John
Edit 1.12.2009
Noin 20 vuotta sitten meillä puhkiluettiin satukirjaa lapsille joka oli mainio. Keksiiköhän kukkaan Teistä minkänimisestä satukirjasta olis kyse? Edelläoleva vain mukailee muistinvaraisesti ko. kirjan jujua :)

30.10.09

Tylsää, perjantaina torstaita


                                                                          (klicklick)
Runotorstain 146. haaste: Vuorenpeikkojen luolassa

 Sama aihe valokuvatorstaissa..

24.9.09

Tasan tarkkaan...

...langanvetäjä tiesi mitä teki.

(klicklick)


...vappaasti tulkittuna :)

23.9.09

No joo...

(klikattav on jos mielii lukasta)
140. runotorstaissa:
”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittoakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.”

15.9.09

Ex nihilo


Rangaistus. Eri Maailmat, yhteinen elämä.
Ilomme lasit, ajatuksemme ylivuotavat.
Harhainen vastaan harhaan oppinut.
Yhdessä harmaantuneet Herran eksyjät.
Vapahtajan valtuuttamat.
Hengellisen suuntauksen isä, kepeine piteineen,
nuuttaa, kamalan painavan arjen,

painajaisen tuo.

Selityksen selitystä.
Oppi vie kiistaan aallokkoon, tielle ei minnekkään.
Minä kasvattajana, sinä hengellisenä.
Yhdessä huudamme, kauemmaksi loittonemme.
Yksinäni hiljennyn, tyhjennyn, tilaa teen.
Annan mahdollisuuden Hänelle,
ratkaisulle oikealle,

tyhjästä hyvälle.

J©hn
Vaikia päivä....oli vaa jtn puuhattava.

10.9.09

10 sanan runo

NAURUA JA ITKUA
HUUTOA TAUOTTA
HÄN
HAKKASI REIÄN
PAHANOLONSA
SYDÄMMEENI

J©HN

2. 10 sanan runo
IHANAN
TYTTÄRENI
ILOJA
NÄYTTÄÄKÖ
TESTI TULOSTA
ETUKÄTEEN
ENNEN
MYÖHÄSSÄOLON
TIETOA

J©HN

...runoista ny tiiä mut purskahduksia kumminski.

7.9.09

John puolukkametäs

IKIMETSÄN SYÖVEREISSÄ
NEUVOTONNA HAAHUILIN
HAESKELIN HERKKUA
ILMEILTÄÄNSÄ PUOLUKKAISTA
MÄTTÄILLESSÄNI LÖYSINKIN
IHAN APAJAMAISESTI
LAKIKKAITA
LUULLEN KELTAISTA
ISOHKOA ARMADAA
NÄKÖHÄIRIÖKSI AURINGON
ERHEEKSI METSÄN
NEIDON Runotorstain 138. haaste: Inhimillistä
J©HN
Edit Ti 8.9 klo:8:10 ...Kummallista, aamulla kun lukasin tuon ni peljästyin, tuommoisenko minä eilen rustasin? Eilen se ei tuntunut tökkivän ni paljo kuin nyt aamulla. Sitten takavasemmalta muistin ja hoksasin, ai ni se onkin tää aihe :)
P.s. Viime vuonnakin oli aikaslailla samanoloinen haaste...Inhimillinen tekijä.

28.8.09

Tuttujuttu

Runotorstain, 137. haasteessa lähdetään liikkeelle allaolevan kuvan innoittamana.
Kuvan on ottanut mariar.

© mariar

Yksinkertaisen miehen oikoilematon järjenhiven; Lapselle tuiki tarpeellinen turva jäänyt tahi unohtunut pöydälle, siispä kiinostuksen kohde toisaalla...tai jtain muuta.

TUTTUJUTTU
MUSSUTETTU MUUNA
LUSSUTTAEN LUULTU
TISSINÄ TISSUTELTU
ITTEÄNSÄ HAHMOTELTU
HUOMATTU
PUHKI PURESKELLESSA
EIHÄN SE MINUA
MINÄHÄN OLEN MINÄ
MITÄS SITTEN MUUALLA
NIIN UNOHTU
TURVATUTTI
ITSEÄÄN SAA
HUKATTU TUTTI
MAAILMALTA ETSIÄ

J©hn

20.8.09

Sateenkaari

(näpynäpy)

136. Valokuva- ja runotorstaihin.

13.8.09

Parasta kesässä

klickklick

Runo- ja valokuvan 135 haaste.

Posted by Picasa

6.7.09

Voihan räkä

Miehenalkua reipasta
alle metrin mittaista
kädestä talutan.
Tapaamiseen
ilonpäivään
äidin.
Vihdoinkin
kaksi
pienenpientä
juoksuaskelta
ja hyppy.
Äiti,
muistin ottaa sen,
nenäliinan silitetyn
ja taitellun.
Se on mulla taskussani.
Hymyilin.
Enpäs huomannut pojan
moista taskuunsa laittaneen.
Meillä itkut itketään
yhdessä taivaanisän alla.
Nenätkin pyyhitään
mutten kertonut
että mihin.

©Jerry

8.6.09

Löytyihän se


Posted by Picasa


Valokuvatorstain 134. aihe: Määrämuoto


Poika löi sulkapallon katolle. Sitä hakiessa löysin kuvattavaakin :)

5.6.09

Kokeiltava on

134. Runotorstain haasteena oli tällä erää mielestäni erittäin mielenkiintoinen aihe; tankaruno. Minulle moinen on ihka uutta, joten siihen on hetimiten langettava. Onneksi löyty tälläinen tsekkauspaikka, mikä helpotti tavujen laskennassa :) Siitä kiitos ko. sivun ylläpitäjälle.



Omenapuiden
kukkamerien huumassa
Lämmössä taivaan
tervapääskyn laulua
hiljaa kuuntelemassa

©Jerry


3.6.09

Ahaa...poikkesin tännekkin :)

133. Valokuva- ja runotorstais ahaatellaan :)

Posted by Picasa
(klicklick)
Kesäilmoja kaikille!!
t:Jerry

9.4.09

3.4.09

Mikä tämä on?

klick
126. Valokuva- ja runotorstai arvuuttelee.

31.3.09

Ja kaik on tyytyväisii?


Runo- ja valokuvatorstain 125. aihe: Keittiö



Sainpas torstaille jotain aikaiseksi.

Homma vei hiukka enempi aikaa...piti ihan ulkoilla noiden kuvien takia :)


mutta ehdinpäs !!!


Hyvää viikonalkuu vaan kaikille :)


23.3.09

20.3.09

Mr Murphy moccamaestroaa

(klicklick)
Runo- ja valokuvatorstain 124. aihe.

16.3.09

Mielikuva

"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)

6.3.09

Vaikeeta on


Runo- ja valokuvatorstain 122. piposta vedetty



Ihme idis.
Kuva: Jerryfix, ©vapaa aihe

2.3.09

Inspis

Valokuva- ja runotorstain 121. aihe
(klicklick)
Posted by Picasa
Jerryfix kuva