Mahdoton paikka

Avaisitteko suun, kiitos.
Vielä vähän isommalle.
Noin, nyt on hyvä.
Missäs se ongelma,
ai ai tuossahan se,
dee neljä kuus
ja purtu näköjään halki.
Tässähän oli se mahdoton paikka.
Oivoi, aukaistaan vaan loputkin
ja laitetaan uusiksi.
Puudutetaanko.
No nyt jos sais ooikeein isoks,
vielä vaan enempi, kiitos,  nyt on hyvä.




Runotorstain 182. haasteeseen


 

181. En tiedä mitään

En tiedä mitään

saapui huomaamatta,

kuin varas

salaa hiipien.

Hiljaisesti se vie kaiken,

myös asiat joista

en tiedä mitään.

Se häiritsee muita

enemmmän,

minähän siitä

en tiedä mitään.

Ei ole mukavaa

kun toiset tietää

 milloin minä,

en tiedä mitään.

On helppoa kun

on asioita, joista

en tiedä mitään.

Vielä tulee aika,

jolloin kaikki on vaikeaa,

siitä,

en tiedä mitään.

Hapuilua 181 haasteeseen.

Valokuva

Vintin hämyssä puruja pöyhin.
Mielessä lämpöisempi koti.
Löysin menneitä,
turpeeseen tallennettuja muistoja.
Alas heti kapusin,
rakkaalleni valokuvan
puolikasta näyttämään
kuin suurta aarretta.

baari ei ny wörki

 
Torstain haasteeseen.







Työpaikan baarit ovat,
varsinkin työaikaan,
erittäin suosittuja.

Oven kolahdus yömyöhään
paljastaa kotiintuloajan.
Vessan ja keittiön kolinat,
häiritsevät unta.
Peiton heilahdus, patjan notkahdus,
herättävät uinuvan.
"Mites ilta meni?
Milläs tulit kotio?
Toiko poliisi vai tulitko taxil?
Eksää vois jo lopettaa noi yölliset keikat?
Lapsetki kyselee, et mihin sää aina häivyt illalla.
Mä en saa unta kun ootan, et millon tuut ja tuutko ollenkkaan."

Hetken hiljaisuus,
"Kyl sä tierät, et kun yöllä jyrää puskutraktorilla baarin nurin, ni ei tuu kato niitä ihmisvahinkoja, tulee vaan älysiistii raunioo. Eihän sitä ny voi päiväsaikaan kiinnijäämättä tehä."

"Joo mutta kun lapsetkaan ei tykkää, sä oot aina illat poissa ja mäkin pelkään, et sulle voi sattua jotaki. Jättäisit nyt jo tuollaiset lapselliset yöjuoksut nuoremmille, et sä niitä kaikkia kerkee kuitenkaan yksin tuhoon. Niitähän syntyy ku sieniä tällä ilmalla."

"No joo, se on totta, harmi. Pitäis olla kato sellainen baarilätkä,semmoinen kerrostalon kokoinen. Sillä vois sitten lätkiä niitä baareja kasaan hiukka nopeemmin."

Hetken hiljaisuus ja sit sadasosasekunnis "Ai että mikä! Ootko sä juonu?"
"No baarilätkä, samanlainen kui kärpäslätkä mut paljo isoompi. Mut unohda se, ei se toimis kuiteskaan. Pitäis olla jokin iso heilutteleen sitä ja mäkin oon vaan
tällainen pikkuinen ukko suurinen ajatuksineen. Nukutaan ny vaan, hyvää yötä."

En postaa tätä inspikseen, ei oikein taipunu runoksi.

Eteenpäin

Tässä ihmeiden maailmassa kohtaamme rikautta rakkautta monenlaisia onnenkantamoisia. Löydämme aarteita enimmäkseen vain tyhjyyttä. Joskus menetämme kaiken kuin Afrikan tähdessä. Kävi miten kävi. Etsiessämme kuljemme eteenpäin kunnes löydämme sen oikean.

177. haasteeseen

 

Voisko vähempää kiinnostaa.

Kirjoituksista tuli ne beet.

Pitäis pystyä parempaan.

Ei mua huvita, en vaan jaksa.

Voiko enempää kiinnostaa.

Kunhan kortti, kevään bileet.

Ensin lukio, sitten elämä.

Voi tätä mättöö, paskaduunii.

Pitäis jaksaa, pitäis ja pitäis.
Elämä on, sanonko mitä.
Taivas on tuolla, sitä en tunne.
Taskussa netti, kylmä sänky.
Irtisanottu kämppä, yhteys tökkii.
Voi tätä elämätöntä elämää,
lopusta loppuun, viikosta toiseen.
Voisko vähempää kiinnostaa.
Enää en jaksa, sä vain jaksoit.
Maksoit laskut ja asunnon.
Pakkasit laukut, matkustit pois.
Enempään jaksanut, sinäkään et.
Vähät mä siitä, vähät mä mistään.
Voisko vähempää kiinnostaa.


Tällä kertaa torstain aiheena ja innoittajana oli Zen Cafen kappale
Taivas on kirkas ja napakka
Tänä aamuna sain sitten raapata auton ikkunaa....aargh.

Kellastuvaa

Runotorstain 176. haasteeseen



Muistan, kuinka
virittelin lankapommeja
rappukäytävään.
Muistan, kuinka rippikoulussa
istuin pakanapöydässä.
Muistan, kuinka opettajan armosta,
sain käydä konepajakouluni loppuun.
Muistan, kuinka ensimmäisellä tanssireissullani,
seisoskelin seinänvierustalla koko illan,
katsellen muiden menoa.
Muistan, kuinka tapasimme ja vieläkin
muistan isäsi saarnan kun
hän pyysi jättämään sinut.
Nykyään saatan löytää auringon
kuivattaman muistilapun lattialta.
Sen haikean kellastuvaa sävyä
voi vain ihmetellä,
taas on yksi yhteinen kesä takanapäin.