Vehreää

Kauden uurastus
vuosien työ
keväinen odotus
palkitaan myös.
Juhlitaan
ruusuilla
tanssitaan yö.
Sateen jälkeen
elämä on
juhlaakin
vihreämpää.


Runotorstain 249.

Elefantillakin on pinomuisti

Runotorstain haasteessa 232. oli tällä kertaa inspiksenä allaoleva kuva: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Stone_beauty.jpg

Viimeviikolla aiheena oli sana: poliisi, sekä sitä edeltävällä viikolla sana: lupaus.
Minulla oli lupauksista kyhäys (eri kuin tuo allaoleva), joka ei kerennyt, mutta nyt niputin kaik yhteen.

Edit 27.01.2012 ...hiukan muuntelin tuota.

Ja allaolevalla kuvalla tänvkon valokuvatorstaihin. 

 

...kivirakennelman moderni versio.

Kesäkummitus

211. Runo- ja valokuvatorstaissa.
Haastesanana on k e s ä k u m m i t u s
Haasteen taustaksi oheinen tekstilaina, jota myös voi käyttää runon innoituksena:

"Kylmä viima kohosi portaita ja puhalsi niskaani. Nyt perästäpäin epäilen, että todella hieman pelästyin; mutta silloin minusta vain tuntui, että täytyy olla hiukan varovainen. Siksi ryömin päättäväisesti vuoteen alle ja odotin.
Hetken kuluttua portaat alkoivat narista. Pieni narahdus ja sitten vielä toinen. Minä tiesin, että askelmia oli yhdeksäntoista, sillä portaiden rakentaminen oli ollut aivan erityisen työlästä (ne olivat näet kierreportaat). Laskin siis yhdeksäntoista narahdusta.
Sitten tuli taas hiljaista ja minä ajattelin: - Nyt se seisoo oven takana ... "


(Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, Wsoy 1963, suom. Laila Järvinen)

Pidätin hengitystä ja kuuntelin ääneti. Se alkoi hiljalleen, yhä voimistuen, se jyskytti ovea tasaisen raskaasti ja vaativasti. Mamma se ei voinut olla. Hänen askelluksensa rytmin olisin tunnistanut eikä hän varmasti tao ovea tuolla lailla. Tiedän oven olevan vankkaa rakennetta mutta sen vanha lukko huolestutti. Se oli löytynyt rannalta puoliksi hiekkaan hautautuneena ja se oli ollut kovin ruosteinen. Sen kieli jäi usein puolitiehen. Vuoteen alla makaaminen alkoi tuntua huonolta ajatukselta. Siellä oli pölyistä ja ahdasta. Hikihelmet valuivat otsallani. Jos tuo, mikä lie, saa oven auki, niin minähän olen täällä satimessa. Parempi kohdata moinen mikä lie silmästä silmään ja toivoa vain parasta. ”Älä nyt ovea riko!” huusin kaikella rohkeudella mitä minulla sillä hetkellä oli. Ääneni vain kuulosti kovin pieneltä. Huusinko laisinkaan vai vain ajatuksissani? Ryömin pois vuoteen alta ja seisoin ääneti kuulostellen. Nyt ei kuulunut mitään. Hiljaa hiivin oven luo. Painoin korvani kiinni sen tammipuiseen pintaan. Kuului vain etäisen tuulen vaimeaa kohinaa. Olin varma, että se jokin, mikä lie, seisoi juuri nyt oven toisella puolella ja kuunteli samoin korva kiinni ovessa. Ihan kuulin sen sydämen lyönnitkin. Mitä ihmettä minä nyt teen? En ollut kuullut narahduksia jotka olisivat kertoneet poistumisesta, joten ihan varmasti se on juuri nyt oven takana. Ajatus puistatti niin, että olisiko sittenkin viisaampaa palata takaisin vuoteen alle piiloon. Hetken mietittyäni päädyin ajatukseen; parempi kohdata mikä liekään pystyssä päin ja hattu päässä. Niin missäs se hattuni onkaan? Jaahah, näkyy pudonneen lattialle sängyn viereen.. Hain ja painoin sen päättäväisesti päähäni. Otin tuiman ilmeen ja tempaisin oven yhdellä riuhtaisulla auki. Ei ketään. Katsoin joka suuntaan rappusten ylätasanteella sekä kurkistin portaikkoon. Ei ketään. ”Onko täällä ketään?” huikkasin. Ei vastausta. Laskeuduin ne yhdeksäntoista narisevaa rappusta alakertaan joka narahduksen laskien, varmistuakseni niiden määrästä. Alhaalla havaitsin ulko-oven olevan auki. Menin ovesta ulos kuistille ja huomasin auringon jo paistavan korkealla.

”Hyvää huomenta pappa!” kuulin äänen sanovan. Käännyin katsomaan. ”Tänään sinä nukuitkin harvinaisen pitkään. Et nähnyt kaunista auringonnousua”. Hämmästyin, mammahan se siinä istui kuistin pöydän ääressä nauttimassa aamupalaansa. ”Huomenta, huomenta ystäväin” vastasin. Mamma ei siis tiennyt, että olin jo ollut aikaisemmin jalkeilla. Istuuduin samoin pöydän ääreen kysyen.”Näitkös sinä sitä?”. Mamma ryysti kupista ja kysyi ”Niin mitä?”

Hän ei siis ollut huomannut mitään tai ketään. Tämähän on kovin kummallista. Ehkä on parempi olla enää ajattelematta koko asiaa. Kaadoin kahvia kuppiini ja avasin aamun lehden. Silmiini osui heti pieni ilmoitus, `Kirjoita tarina kesäkummituksesta ja voita matka etelään`. Jähmetyin välittömästi aavistaen asioilla olevan sittenkin merkitystä. Jos se, mikä lie, olikin ollut kummitus, joka halusi minun tulevan alas lukemaan juuri tätä lehteä. Niin sen täytyy olla kun asiaa nyt tarkemmin ajattelen, kaikkihan on ihan selvää. Kummitus haluaa, että kirjoitan siitä tuohon lehteen. No hyvä, juonpa ensin aamukahvini ja sitten menen heti kirjoittamaan kaiken ylös, niin saan tämänkin päivän järjestykseen. Tästähän tulee oikein mukavanoloinen ja lämmin kesäpäivä.

rieha

 

PÖRRÖISEN PEHMEÄT KISSAT

ODOTTAVAT

PIENTEN NOITIEN

LOITSUJA

MITEN NE PIISKAAVATKAAN

ONNEA JA ILOA

TÄTÄ PÄIVÄÄ ON ODOTELTU

VALMISTELTU

OKSIN KORISTELLUIN

OLETTEKO VALMIITA?

MESSUJEN JÄLKEEN

ALKAA

LASTEN VÄRIKÄS RIEHA.

Hyvää pääsiäistä! t.John

menneen torstain 195.haaste; rieha

Oudoilla ovilla

 

Menneitä haasteita haikailessa,

huomasin,

noista ovista

olen aikaisemminkin

käynyt.

Menneen runotorstain 194.haaste; oudoilla ovilla

Tällähänonväliä

Runotorstaissa haaste 203. hälläväliä 

Pii-iitkästä ilosta

palasin kuin kotio.

Saan taas tehdä

näitä,

työn ohessa,

takkuavalla kameralla,

vanhalla kaavalla

mutta kahta

lastenlasta

onnellisempana :)

                    Kevättä Kaikille ! t.John

 

Ahneus

 

Torstain 185. haaste: ahneus

Isänpäivänkortti

Torstain 184 haaste:

            isä

Isällä oli saappaanvarret
korkeammalla kuin minulla.
Pintajään pettäessä allamme,
se oli aina minun saappaani
jotka hörppivät jäähileisen
kylmää vettä.
Isällä oli pidempi liuku ja
vahvempi potku hiihtäessämme.
Tiesin, että kun en poikkea ladulta,
niin en eksy yksikseni pimeään metsään.
Yhdeksänvuotiaana heräsin maailmaan,
isä muuttui sohvaperunaksi, äijäksi,
vieläpä hulluksi sellaiseksi.
Se on saanut sodassa
kranaatinsirpaleen päähänsä,
diagnosoi äiti.
Vanhat miehet eivät mene lääkäriin,
luulevat vielä hulluksi.
Se ja sama, elämä meni niin hulluksi,
että erosivat, onneksi.


.......
viikonlopun isänpäivää meillä
lähestyttiin näin....
         isä,
tänään koulussa oli ihan tylsää,
oikeastaan mä voisin jo lopettaa
koko koulunkäynnin.
Mä en enää mene sinne.
Koulussa valmistauduttiin tulevaan
viikonloppuun tekemällä isälle
onnittelukortti. 
No se pysähty siihen ja kysy
että kummallekkos sä teet
ja kun mä en heti oikeen
tiennyt niin se sano, että
tee molemmille.
Ekaluokkalainen joutui prosessoimaan asioita
joita hänen ikätasoisensa ei normaalisti tarvitse.
Laps miettii ja mietti, että tekisikö kortin isälle
joka lukee iltasadut, kuljettaa kouluun ja on
aina komentelemassa
vai isälle joka kaks kolme kertaa vuodessa
tulee suomeen siten, että saan olla hänen
kanssaan muutaman päivän.
Vai sillekkö jota oikea äitini sanoo nyt isäkseni,
sille jota en oikeestaan tunne vai sillekkö
jota en ole enää nähnyt, mutta sitäkin
oikea äitini sanoi isäkseni.
Äiti kyllä sanoi, että ne ovat äitini miesystäviä,
heille ei tarttis mitään kortteja tehdä.  
Ensin mä aloin piirtään päivänkakkaraa,
mutta se meni hieman pieleen joten suttasin sen yli.
Sitten tein toisen, siitäkin tuli ruma musta läiskä,
mä heitin senkin roskiin.
Mä tein koko roskiksen täyteen.
Laps hermostui ja oli jännitteinen
kun muut esittelivät jo luomuksiaan opettajalle.
Aika alkoi loppua ja niinpä
hän yritti pinnistellä koko tahdonvoimallaan
kuin isoakin pissahätää pidätellen.
Aina eivät opettajat huomaa märkiä housuja,
eivätkä asiayhteyksiä.


isänpäivänkortti
Näitä moneen kertaan tehtyjä
rypisteltyjä
palasiksi revittyjä,
teipillä korjattuja
onnittelukortteja,
jotka hukataan vielä
isänpäivän aamunakin.
Näitä viime hetkellä
pikaisesti tehtyjä,
olen vastaanottanut
tippa silmäkulmassa
tietäen, miten suurella
voimainponnistuksella
ne on tehty.

                         t:John


ps. tänä aamuna laps meni jo ihan reippain mielin kouluun :)

Havaittu on

Runotorstain ja Valokuvatorstain 183 haasteeseen.

 


Malliavaruudessa törmätty, elämässä koettu.
Bittijonot surraa kui hormoonit hyrrää.
Käyttöopas auttais,
ehkä,
niinkuin jaettu tiskivuoro.
Olisiko se oiennut ?-merkki?.
Ei,
ohjelma ei kysele,
kuten rakas kotona.
Mitäs oot taas mennyt tekemään?
Ohjelma infoo punaasella,
teit jotain sopimatonta,
ristiriitaista aiempaan nähden.
Kotosalla ?-merkkiä
ellei ossoo selvittää,
se herkäst muuttuu !-merkiks.
Ristiriidat kuormittavat, tekevät
elämän hankalaksi,
lopulta kaataen kaiken,
myös koneen.
Havaittu on,
huomaa mut !-merkki!

Sehän on kuin 
kädetön mies,
hirtetty nilkoista,
pää alaspäin.




                         t. John

ps. 11.11.2010 oli pakko editoida lisä tuohon loppuun, kun löysin niitä muistilappuja :)

Mahdoton paikka

Avaisitteko suun, kiitos.
Vielä vähän isommalle.
Noin, nyt on hyvä.
Missäs se ongelma,
ai ai tuossahan se,
dee neljä kuus
ja purtu näköjään halki.
Tässähän oli se mahdoton paikka.
Oivoi, aukaistaan vaan loputkin
ja laitetaan uusiksi.
Puudutetaanko.
No nyt jos sais ooikeein isoks,
vielä vaan enempi, kiitos,  nyt on hyvä.




Runotorstain 182. haasteeseen


 

181. En tiedä mitään

En tiedä mitään

saapui huomaamatta,

kuin varas

salaa hiipien.

Hiljaisesti se vie kaiken,

myös asiat joista

en tiedä mitään.

Se häiritsee muita

enemmmän,

minähän siitä

en tiedä mitään.

Ei ole mukavaa

kun toiset tietää

 milloin minä,

en tiedä mitään.

On helppoa kun

on asioita, joista

en tiedä mitään.

Vielä tulee aika,

jolloin kaikki on vaikeaa,

siitä,

en tiedä mitään.

Hapuilua 181 haasteeseen.

Valokuva

Vintin hämyssä puruja pöyhin.
Mielessä lämpöisempi koti.
Löysin menneitä,
turpeeseen tallennettuja muistoja.
Alas heti kapusin,
rakkaalleni valokuvan
puolikasta näyttämään
kuin suurta aarretta.

177. haasteeseen

 

Voisko vähempää kiinnostaa.

Kirjoituksista tuli ne beet.

Pitäis pystyä parempaan.

Ei mua huvita, en vaan jaksa.

Voiko enempää kiinnostaa.

Kunhan kortti, kevään bileet.

Ensin lukio, sitten elämä.

Voi tätä mättöö, paskaduunii.

Pitäis jaksaa, pitäis ja pitäis.
Elämä on, sanonko mitä.
Taivas on tuolla, sitä en tunne.
Taskussa netti, kylmä sänky.
Irtisanottu kämppä, yhteys tökkii.
Voi tätä elämätöntä elämää,
lopusta loppuun, viikosta toiseen.
Voisko vähempää kiinnostaa.
Enää en jaksa, sä vain jaksoit.
Maksoit laskut ja asunnon.
Pakkasit laukut, matkustit pois.
Enempään jaksanut, sinäkään et.
Vähät mä siitä, vähät mä mistään.
Voisko vähempää kiinnostaa.


Tällä kertaa torstain aiheena ja innoittajana oli Zen Cafen kappale
Taivas on kirkas ja napakka
Tänä aamuna sain sitten raapata auton ikkunaa....aargh.

Kellastuvaa

Runotorstain 176. haasteeseen



Muistan, kuinka
virittelin lankapommeja
rappukäytävään.
Muistan, kuinka rippikoulussa
istuin pakanapöydässä.
Muistan, kuinka opettajan armosta,
sain käydä konepajakouluni loppuun.
Muistan, kuinka ensimmäisellä tanssireissullani,
seisoskelin seinänvierustalla koko illan,
katsellen muiden menoa.
Muistan, kuinka tapasimme ja vieläkin
muistan isäsi saarnan kun
hän pyysi jättämään sinut.
Nykyään saatan löytää auringon
kuivattaman muistilapun lattialta.
Sen haikean kellastuvaa sävyä
voi vain ihmetellä,
taas on yksi yhteinen kesä takanapäin.

Kaiku

175. haaste

....ou jee :)
ehdinpäs!

Harvoinhan äitee niitä
ässiä lasketteli
mutta kun lasketteli,
niin syystäkin.

Kanny

Enpä oo ehtiny töiltäni tätä blogisivuani päivittää saati torstain haasteisiin osallistua. Harmittaa.
Jo meenneenä viikolla, 174. aiheena oli Ilo.

Kahdesta särkyneestä

huolella, rakkaudella

yhden ehjän tein.

Voi sitä iloa,

riemun määrää

mitä kuulinkaan.

t: John jälkijunassa

Ilmastonmuutos

Runotorstain 173. haasteeseen.

Myrskyn katkomia puita

tuulen taivuttamia runkoja

kaatunutta metsää.

Ajoin hiukseni

yhdeksän millin terällä.

Sateen 

aiheuttamia tulvia

nyrkinkokoisia rakeita.

Yöllä olit vallaton

en itseäni tuntenut

Aamulla
paistoi aurinko
raikas hengitys

 Hattu syvemmällä

varmanvakaa olo

Muutama aste

mutavyöryt taifuunit
maailmalla
kesäiset
salamamme

Lyhyet hiukset

sähköä ilmaan

se vakuuttaa.

t:John

Arkea

Runotorstain 168. viesti

Kännyn piipitys aamulla.
Reissuvihon sisältö.
Toi irvisti.
Olkaas ny hilijaa!
Mooottorin ulvaisu.
Tienvarren pöntön välähdys.
Punainen liikennevaloissa.
Kesäinen heilahdus,
vasemmalla ja oikealla.
Tuuttaus,
vihreäähän se.
Koulun kellon ääni.
Pusipusi.
Tulen tulen.

Hassu

Runotorstaissa 167. hassu aihe

Hullua,
aamulla
seisoin
sateessa
ulkona.

Hienosta
auringonpaisteesta,
suvesta
Suomen
unelmoin.

Heräsin
aivastaen,
saappaatkin
sisälle
unohdin.

Hurmaava
asu
sinulla,
sanoit
uneeni.

                                     John :)

Kevätnarkomaani

Minä kaupungin valoissa hyörin
ja tilaa omaa unelmoin
minä keväistä valoisaa odotin
varjoisilla kujilla
vaatteilla vähillä hellehattu
ajatus iloisin
minä matelin kujalta aurinkoon
ja matelen vieläkin
-
Kevätnarkomaani
mua saatathan odottaa
Ei, mä etsin ensimmäistä
näiltä pimeiltä kujilta
ja ajatuksiin aurinkoisiin
haluaisin nukkua uudelleen
-
Puutarhojen perällä
multaa kasoittain
Lapio taittui
ja hanko kans
Minä pottuja kasvatin
multa haisikin muulta
ja se nenään otti
niinkuin ennenkin
Talikolla käänsin ja känsiä sain
Housunpäät kurassa
-
Kevätnarkomaani
mua saatathan avittaa
Ei, mä etsin kukkasia
puutarhaan kasvamaan
Väriltään punaisia vähän leikattuja kukintaa rehevää
-
Maaseutujen syrjäkylissä minusta mies kasvoi
harmahtavat haalarit
ja turvalliset jalkineet
Mutta jaksoin vieläkin lisää haaveilla
niinkuin ennenkin
Kun väsähtänein voimin ja hitain ajatuksin
mä maalta poies halusin
-
Kevätnarkomaani
mua saatathan armahtaa
Ei, mä etsin uudestaan
uutta katua kaupungin
joku jolla ois sydän rinnassa jakaa pieni parveke
-
Lämpöisen peiton alta
minä aamuaurinkoon nousin
keitin kahveeta vilttiä nostin
katselin taivaita
Sama keväinen taika
kaikilla kukkasilla
Minä kuljin onnentietä ja kuljen edelleen
-
Kevätnarkomaani
mua saat taas rakastaa
En mä katso eilistä päivää enkä raskasta taivalta suotta...

Runotorstain 165. Kevät....ja kaks viikkoa aikaa, silti
on vaikeaa...A.Aallon  ja Kääriäisen kanssa.